Eilen olimme pihalla. Pitkästä aikaan olimme terveitä, eikä satanut ja aurinko paistoi. Päätimme vanhimman kanssa haravoida ja kasata omenapuiden alta kaikki lehdet isoksi kasaksi. Keskimmäinen purkasi tramppaa kanssani, mutta hän ei kauaa jaksanu haravoida vaan puuhaili omiaan. Nuori nukkui.
Naapurin pariskunta oli samoissa puuhissa: isäntä puhalsi ja emäntä haravoi. Vanhin sitten halusi meillekkin lehtipuhaltimen. Siinä sitten kerroin, että haravoidaan me vain, koska haravoiminen on mukavaa. Seuraavaksi hänelle tuli hiki ja kerroinkin sitten, että hiki on hyväksi. Hän kyllä itsekkin totesi, kuinka mukavaa haravoiminen oli. Ja hän kuskasi kottikärryillä lehtiä kasaan.
Tänään kävimme sienessä vanhimman kanssa. Pääsimme pyörille metsäpolkua pitkin ihan apajille asti ja sielä taas kiersimme kaksin ja saimme saalistakin. Taas hänelle meinasi tulla hiki ja kerroin, että hiki on hyvä asia.
Mulla on sienien tunnistamisessa hassu juttu. En siis tunnista kuin suppilovahveron, mutta aina kun niitä olemme keräämässä, niin en tunnista sitä ensi silmäyksellä, vaan katson jalan värin ja lakin molemmin puolin. No vanhin siis löysi tänään ensimmäiset. Minä kyllä tunnistan suppikset heti, jos satun näkemään samaan aikaan kun poimin edellisiä tai heti perään. Mutta jos tulee vähänkin pidempi tauko, niin en enää muista miltä se näyttää.
60 päivää jouluun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti